Siirry suoraan sisältöön
Napa Galleria » Blogi » Sanataide – onko se edes taidetta

Sanataide – onko se edes taidetta

Sanataide - onko se edes taidetta

Törmäsin mielenkiintoiseen ilmiöön nimeltä sanataide ja kieltämättä hetken tunsin oloni hiukan hölmistyneeksi. Kieltämättä on olemassa runoutta ja kirjallisuuskin on oman alansa taidetta, mutta pelkät sanat tuntuivat aika kaukaa haetulta, jos niiden ajattelee olevan taidetta. Mutta lähemmän tutustumisen jälkeen siihen liittyy erilaisia ilmaisukeinoja. Tutustutaan aiheeseen yhdessä.

Mitä sanataide on?

Ei liene yllätys, sillä kuvittelin aluksi, että sanataidetta voi olla ristisanat tai yksittäisten sanojen etsiminen. Mieleeni tuli https://sanuli.org/, jossa etsitään oikeaa sanaa hauskan ruudukon avulla. Kirjaimia arvataan ja niiden avulla lopulta löytyy oikea sana. Arvuuttelua ei ole mahdollista tehdä loputtomiin.

Minusta tuo on sanataidetta, sillä siinä kirjaimista vähitellen muodostuu oikea sana, kunhan kirjaimet menevät oikeisiin ruutuihin. Mutta – iso mutta on siinä, että sanataide on täysin erilaista, mitä olin kuvitellut.

Sanataiteesta löytyy kaikenlaista tarinoista Instagramin päivitykseen tai postikortista jonkinlaiseen runoon. Kaikki on mahdollista ja kaiken lisäksi se voi vielä olla joko äänetöntä tai äänekästä.

Sanataide hyödyntää eri taiteenlajeja

Jos vielä syvennetään aihetta hiukan lisää, niin sanataide voi hyödyntää myös muita taiteenlajeja. Se ei sulje silmiä lauluilta, piirtämiseltä eikä edes miltään keholliselta ilmaisulta. Joten se voi hyödyntää myös tauluja, joita on työstetty ihan toisenlaisen luomisvoiman avulla.

Tottahan se on, että monet taulut kertovat omanlaisensa tarinan ja sitä katsellessa voi purkaa tuntonsa sanoiksi kertomalla, mitä näkee. Sen voi myös kertoa kirjoittamalla ja jostain tauluista voi saada varsin pitkän tarinan, jos antaa mielikuvituksen siivittää kerrontaa hiukan laajemmin.

Eli toisin sanoen, ei sanataide loppujen lopuksi ole kovin kaukana siitä taiteesta mitä Napa Galleria parhaimmillaan esittelee silmän iloksi. Houkuttelevaa olisikin saada useamman eri henkilön kirjoitelma samasta taulusta ja siitä voisi huomata, miten eri tavoin myös taulun aihe nähdään. Jopa värisävyt saavat ihmiset kuvaamaan taulua eri tavoin.

Värien maailma

Olen kerran ollut tilanteessa, jossa taulun omistaja pyysi minua ja erästä ystävääni kertomaan, mitä taulu hänen olohuoneessaan kertoo. Ystäväni arveli auringonlaskua tai vastaavaa, mutta itse olin sitä mieltä, että kyse oli jostakin huomattavasti paljon traagisemmasta aiheesta. 

Punainen väri, joka taulussa oli, muistutti minun silmissäni enemmän verta kuin auringonlaskun heleää punaista. Oli pakko todeta taulun omistajalle, että punaisella värillä on niin monta merkitystä. Se kokonaisuutena sai minulle kylmiä väreitä, joten en voinut kuvitella sen olevan mitään muuta kuin verta.

Taulun omistaja oli hetken hiljaa ja sitten hän sanoi, että olen oikeassa. Se kuvaa tuhoa eli taulussa oli kuvattuna hetki Hiroshiman pommituksesta. Olin mykistynyt, sillä en osannut aivan niin pitkälle johdatella ajatustani. Sota ei tullut siinä kohtaa mieleeni, koska ystävän auringonlasku ajatukset hiukan hämmensivät.

Sanataide ja kuvataide tukevat toisiaan

Tuosta äskeisestä voi hyvin ymmärtää sen, miten lähellä toisiaan kuvataide ja sanataide ovat. Ne tietyllä tavalla tukevat toisiaan ja antavat keskenään mahdollisuuden nähdä asiat laajemmin. Taulu kertoi sen omalla tavallaan ja sanallisen selityksen jälkeen maalaus sai uuden merkityksen.

Aina tauluihin ei tarvitse liittyä draamaa vaan se voi olla myös paljon arkipäiväisempi aihe. Olisi mukava saada enemmän yhteistyötä näiden kahden taidemuodon välille, sillä pienten tarinoiden mukana maalaukset löytäisivät uudenlaista syvyyttä. Olisin valmis kirjoittamaan omia näkemyksiäni.

Miltä sinusta tuntuu? Miten sinä koet nämä kaksi taidetta? Molemmat ovat mielenkiintoisia ja niiden avulla molempia saadaan laajennettua enemmän ‘auki’. Kaikilla ihmisillä ei välttämättä riitä sanoja maalausten kuvantamiseen sanoiksi, mutta se olisi mielenkiintoinen kokeilu.

Avainsanat: