Siirry suoraan sisältöön

Napa Galleria

Napa Galleria - Lapin taikaa

Napa Galleria kertoo omaa lumoavaa kieltään Lapin taiasta, mutta toisella tavalla taiottuna esiin kuin sen luonnossa näkee. Taiteilijat siivittävät sen katsojan silmien eteen joko värikylläisenä tai hyvinkin pelkistettynä, taitavina mustan tussin viivoina. Jopa mosaiikki tai korut kertovat taidokkaasti sen läsnäolon. Entäpä multimedia taide, valotaide tai mikä tahansa? Perehdytään tähän kaikkeen!

2000 -luvulla eläminen on antanut uusia mahdollisuuksia myös taiteelle. Nykyään on mahdollisuus löytää taidetta verkosta ja luoda ensisilmäys siihen kätevästi kotisohvalta. Monien taiteilijoiden töitä voi katsoa heidän kotisivullaan, Facebookissa tai Instagramissa, ja kiinnostua niistä sekä sen jälkeen jopa harkita taiteen vuokraamista kotiin. Jos siihen oikein tykästyy, on taideteos mahdollista ostaa ja vuokrasumma vähennetään taideteoksen loppusummasta. Reilua, vai mitä?

Helena Junttila on yksi pohjoisen taiteilijoista, joka on pakko mainita. Hänen uskomattomat ja pelkistetyt tussityönsä jäävät mieleen ja niitä katsoo yhä uudelleen. Hänen töissään on usein myös karhu ja susi.

Tämä sivu tarjoaa tietoa:

Napa galleria

Taiteilijat

Millaisia taiteilijoita Lapista löytyy ja miten taidetta tehdään

Art me

Tapa esittää taidetta netissä ja mitä se hyödyttä

Blogi

Blogista löytyy erilaisia ajatuksia taiteesta tai taiteilijoista

Helena Junttila, taidemaalari

Napa Galleria

Monet Lapin taiteilijat ammentavat ideoita Lapin luonnosta ja varsinkin sen eläimistä. Monet heistä ovat syntyneet pohjoisessa, joten he tietävät varsin hyvin, millainen luonto pohjoisessa on. Etelässä kasvanut ei välttämättä edes tajua sitä luonnon kauneuden määrää, mikä pohjoiseen kätkeytyy.

Helena on syntynyt Simossa ja vaikuttaa Sodankylässä. Hän on ehkä yksi tunnetuin nykytaiteilija, joita Lapissa on. Teokset ovat varsin symbolisia, ja hän joko maalaa akryyleillä tai sitten luovuus pursuaa tussipiirroksissa. Tussityöt ovat hyvin pelkistettyjä ja maalauksissa myös hahmot ovat helposti tunnistettavissa. Karhu hahmona toistuu myös usein. Helenan eri puolilla maailmaa esillä olleet teokset ovat kiinnostavia.

Lapin taiteilijaseura tukee taiteilijoitansa

Seura on perustettu 1990 -luvulla ja se on ansiokkaasti puolustanut lappilaista kuvataidetta sekä tarjonnut työmahdollisuuksia jäsenilleen. Seuran taiteilijamäärä pyörii reilun sadan ammattimaisen taiteilijan voimin ja seura pyrkii kaikin mahdollisin keinoin edistämään näyttelytoimintaa, teosmyyntiä sekä työllistymistä niin koti- kuin kansainvälisissäkin hankkeissa. Näyttelytoiminta sekä galleriat ovat keskeisiä taiteilijaseuran toiminnassa. Myöskään taidelainaamotoimintaa ei voi unohtaa.

Lapin taiteilijaseura kuten moni muukin taiteeseen liittyvä galleria on tullut tilanteeseen, että 2000 -luvulla taide on siirtynyt entistä enemmän nettiin ja sitä löytää Art me -tyyppisistä ratkaisuista. Eli Instagramissa tai Facebookissa on taidetta nähtävillä ja sitä voi käydä siellä ihailemassa. Mutta kumpi on parempi, nähdä teos täydellisen kokoisena galleriassa vai pienenä kuvana netissä?

Napa Galleria

Napa Galleria Rovaniemellä

Napa Galleria on taiteilijavetoinen ja tarjolla on sekä kotimaisia että ulkomaisia näyttelyitä. Lapin taiteilijaseura pitää tätä mainiota galleriaa siipiensä suojassa. Taiteen ystäville tiedoksi, että näihin upeisiin näyttelyihin on vapaa pääsy. Samoissa tiloissa toimii myös taidelainaamo. Taiteilijaseuran jäsenten töitä voi lainata tai ostaa. Lainaaminen tapahtuu kuukausimaksulla. Vuokra määräytyy sen mukaan, mikä teoksella on hinta.

Napa Galleria pitää taidelainaamon listalla maalausten ja piirustusten lisäksi grafiikkaa, mutta myös veistotaidetta ja valokuvia. Tämä on todella kätevää, kun taidetta voi ensin kokeilla, miten se sopii kotiin ja sen jälkeen ostaa, jos siihen oikein tykästyy. Nykyään on paljon tarjolla taidetta verkosta eli ostaminen on viety yhä enenevässä määrin aivan uusille ulottuvuuksille ja taidetta voi rauhassa etsiä kotona.

Viimeisimmät artikkelit

Mustat hampaat
Taideblogi

Mustat hampaat taidetta vai totta

Jos vielä elettäisiin 1800-luvulla, niin japanilainen kauneusihanne oli tuohon aikaan hiilenmustat hampaat. Se on aika poikkeavaa, sillä nykyään ihannoidaan enemmän sitä, että hampaat ovat mieluummin

Lue lisää »
Virtuaalinen museo
Taideblogi

Virtuaalinen museo maailmalla

Museo on kiinni tai muuten vaan laiskottaa lähteä parin sadan kilometrin päähän katsomaan jotakin tiettyä museota, on virtuaalinen museo juuri sitä, mitä silloin tarvitsee. Myöskään

Lue lisää »
Graffitit
Taideblogi

Graffitit maailmalla

Graffitit eli katutaide on noussut vähitellen arvostetuksi ja jos se on hyvin tehtyä, se on myös omanlaisensa ilmainen taidenäyttely. Taiteena se ei ole mitään töherrystä

Lue lisää »
Ihmisen napa on arpi.
Taideblogi

Keskiössä ihmisen napa

Ihmisen napa on eräänlainen arpi ja se juontuu napanuoran katkaisemisesta. Lue tarkemmin, miten navan ympärillä eri asiat pyörivät!

Lue lisää »
Virtuaalinen museokierros on helppo tapa tutustua taiteeseen.
Taideblogi

Virtuaalinen museokierros

Virtuaalinen museokierros on jatkuvasti suositumpi tapa tutustua taiteeseen. Lue täältä virtuaalisista museokierroksista ja niitä tarjoavista museoista.

Lue lisää »

Lappilainen taide on sykähdyttävää

Napa Galleria esittelee lappilaisten taiteilijoiden töitä, mutta myös muidenkin. Tarjolla on yksityisnäyttelyistä ryhmänäyttelyihin. Taide monesti yhdistyy kulttuurin kanssa, koska se on yksi peruselementti, joka kulttuuriin liittyy. Molemmat vaikuttavat positiivisesti hyvinvointiin sekä terveyteen. Ne ovat rikastuttavia ja usein myös sykähdyttäviä kokemuksia. Lappilaista taidetta tekevät taiteilijat ovat lähellä sitä kulttuuria, mitä taide kuvaa, joten silloin kulttuurin omaperäisyys välittyy katsojalle juuri oikealla tavalla.

Jos haluaa maalata lappilaisen maiseman, on syytä tehdä se siellä, missä maisemakin on. Ja siksi, että silloin siihen saa juuri oikeanlaisen kokemuksen ja tunteen. Taidehan on prosessi, joka on tunneilmaisua. Kun taideteosta katsoo, on pyrittävä pääsemään samalle ajattelun tasolle kuin taiteilijakin on päässyt. Helppoa vai mitä?