Näin valitset taideteoksen kotiin

Tyhjä kehys puuseinällä

Oman taideteoksen hankkiminen on monelle iso askel. Galleriassa tai taidemessuilla voi tulla tunne, ettei tiedä, mistä aloittaa, tai että pitäisi ymmärtää taiteesta enemmän ennen kuin uskaltaa ostaa mitään. Hyvä uutinen on, että taiteen valintaan ei tarvita asiantuntijan koulutusta. Tärkeintä on, että teos puhuttelee juuri sinua.

Kokosimme muutamia käytännön vinkkejä, joiden avulla taideteoksen valitseminen kotiin on helpompaa.

Lähde liikkeelle omasta mausta

Paras lähtökohta on kysyä itseltään, mikä teoksessa pysäyttää. Onko se väri, aihe, tunnelma vai tekniikka? Kannattaa kiertää näyttelyitä ja gallerioita rauhassa ja panna merkille, mihin teoksiin palaa yhä uudelleen. Usein oma maku alkaa hahmottua vasta, kun on nähnyt paljon erilaista taidetta.

Jos nykytaide tuntuu vielä vieraalta, lue vinkkimme siitä, kuinka ymmärtää nykytaidetta. Teosta ei tarvitse valita sen mukaan, mikä on juuri nyt muodissa. Teos, joka herättää sinussa jotain, ilahduttaa todennäköisesti vielä vuosienkin päästä.

Mieti tilaa, kokoa ja valoa

Ennen ostopäätöstä kannattaa mitata seinä, jolle teos on tulossa. Liian pieni teos voi hukkua suurelle seinälle, kun taas suuri teos voi tehdä pienestä huoneesta ahtaan tuntuisen. Yleinen nyrkkisääntö on, että sohvan tai lipaston yläpuolelle ripustettava teos on hieman huonekalua kapeampi.

Myös valo vaikuttaa. Suora auringonvalo voi ajan mittaan haalistaa etenkin paperille tehtyjä töitä, valokuvia ja akvarelleja. Kosteat tilat, kuten kylpyhuone, eivät sovi useimmille teoksille.

Ripustus ja kehystys

Teos ripustetaan usein niin, että sen keskikohta on suunnilleen katsojan silmien korkeudella. Jos ripustat useamman teoksen ryhmäksi, kannattaa ensin asetella ne lattialle tai hahmotella niiden paikat paperiarkeilla seinälle, jotta kokonaisuudesta tulee tasapainoinen.

Paperille tehdyt teokset, kuten grafiikka ja piirustukset, kannattaa kehystää lasin taakse. Kehystämöstä saa neuvoja paspartuun valintaan ja lasiin, joka suojaa teosta valolta.

Budjetti ja muut tavat hankkia taidetta

Taidetta on saatavilla monessa hintaluokassa. Grafiikka ja pienikokoiset teokset ovat monelle hyvä tapa aloittaa oma kokoelma. Taidelainaamon kautta teoksen voi myös ensin vuokrata kotiin ja lunastaa sen myöhemmin omaksi. Lue lisää siitä, miten taidelainaamo toimii.

Kun ostat teoksen suoraan taiteilijalta tai galleriasta, voit samalla kysyä teoksen taustasta, tekniikasta ja hoito-ohjeista. Tarina teoksen takana tekee siitä usein entistä merkityksellisemmän.

Taideteos ei ole pelkkä sisustuselementti, vaan se kertoo jotain myös asukkaistaan. Kun valitset teoksen, joka koskettaa sinua, et voi juuri mennä vikaan. Anna itsellesi aikaa, katso paljon ja luota omaan silmääsi.